KOULUTUS

Alle on koostettu pääasialliset koulutukseni, jos vaikka joku äityisi tarjoamaan mielenkiintoista työtä tai haluaisi palkata minut konsultiksi. Joku saattaa myös arvella, että yhdessä muodostaisimme hienon tiimin ja voisimme saavuttaa yhdessä jotain ainutlaatuista tai merkityksellistä.
 

ILTALUKIO

(1985 - 1987)

Päivälukiosta jäi mieleen historianopettaja Kauko Uimonen, aivan huippu! No, luokallejäännin seurauksena tein vuoden töitä ja sitten ryhdistäydyin iltalukioon ja vein opinnot päätökseen.

MUITA OPINTOJA

(1996 - 2013)

Helsingin kauppakorkeakoulussa opintoja henkilöstö- ja projektijohtamisen saralla. Yli tusinan verran erilaisia kursseja, kuten prosessijohtaminen, valmentavan johtamisen MBA-kurssi, itsensä johtaminen, tuloksekas tuotekehitys...

TKK

(1989 - 1996)

Tieteellisyys oli aina kiinnostanut ja vaikka pääsin neljään korkeakouluun, valitsin Teknillisen korkeakoulun, sillä siellä ei tulisi milloinkaan tylsää! Syvennyin lentokoneen rakenne- ja aerodynaamiseen suunnitteluun, lujuusoppiin ja avaruusteknikkaan.

SERTIFIKAATTEJA YMS.

(2013 - 2015)

Rikkomattomat tarkastusmenetelmät, sisäinen ja ulkoinen auditointi. Keksijänä kahdessa patentissa (mikroaaltoradioteknologiassa suuntauslaite ja kliinisessä laboratorioteknologiassa koeputkialusta).

LUOVAA IDEOINTIA, SUUNNITTELUA JA JOHTAMISTA

KOKEMUS

TIETOKIRJOITUS

TIETOKIRJAILIJA (2015 - 2021)

Tietokirjoja olen aloitellut kirjoittamaan vuodesta 2015, jolloin Tietämättömyys tappaa -kirja sai ensimmäiset säkeensä. Toki olen kirjoittanut pitkin uraa erilaisia analyysejä, ohjeita, raportteja ja muita taloudellisteknisiä dokumentteja.

PROJEKTIJOHTAMINEN

TUOTEKEHITYKSEN PP (2001 - 2003)

Uuden sukupolven tuotteen markkinointi- ja asiakastutkimukset, vaatimusmäärittelyt ja muut projektipäällikön tehtävät.

SUUNNITTELUN PP (2000 - 2001)

Kliinisen laboratorion automaatiolaitteiston suunnittelun projektipäällikön tehtävät sisältäen myös riskianalyysit ja verifioinnit.

OSTOJOHTOTEHTÄVÄT

STRATEGINEN OSTAJA (2011 - 2014)

Alihankkijoiden etsintä, kilpailutukset, yhteistyön tehostaminen, tuotannon laatuongelmien ratkaiseminen, jne.

GLOBAALI HANKINTAJOHTAJA (2006 - 2010)

Hankintasopimusasiat, neuvottelut,  toimittajien ja tiimin arviointi, valinta ja kehittäminen, strategisia tehtäviä, yms.